"I would like to take you seriously, but to do so would be an affront to your intelligence"

Kun joulukuun 29. päivä 1979 maailmaan syntyi pieni tyttölapsi, ei kohtalo antanut hänelle kovin kummoisia eväitä elämään. Päällepäin Butlerit näyttivät aivan tavalliselta perheeltä, mutta suljettujen ovien takana tapahtui asioita, joista saattoi kuulla vihjeen jos toisenkin juorujen laukatessa paikallisten huulilla. Joe Butler tunnettiin miehenä, joka paiski kovasti töitä tuodakseen leivän perheensä pöytään. Hänen vaimonsa Doris oli puolestaan ollut poissa työelämästä jo joitakin vuosia mielenterveysongelmien vuoksi. Doriksen mielenterveysongelmat olisivat tuskin vaikuttaneet niin paljon perheen arkeen, mutta Joen alkoholismiin yhdistettynä asiat mutkistuivat, eikä elämä sellaisissa olosuhteissa olisi tehnyt yhdellekään lapselle hyvää. Kun Billyn (1975) ja Rosemaryn syntymän jälkeen tupsahti maailmaan Mildred (1983), alkoi lasten lukumäärä olla vanhemmille pikemminkin taakka, kuin siunaus.

Alusta alkaen vanhempien mielenkiinto lapsiaan kohtaan riitti täyttämään vain näiden välttämättömimmät tarpeet. Doriksen mielenterveysongelmat varjostivat jokaista päivää, eikä koskaan voinut tietää, makaisiko äiti sängyssä koko päivän vai hääräisikö hän kotiaskareiden parissa hymy huulillaan. Sisaruskatras vietti paljon aikaa Doriksen siskon, Debbien luona, joka toimitti lasten elämässä luotettavan aikuisen virkaa. Pitkien työpäivien jälkeen Joe otti tavakseen juoda jopa viikolla - ja usein muutaman liikaa. Yleisesti ottaen isän rooli Rosien ja tämän sisarusten elämässä oli hyvin pieni, vaan ei mitätön. Isä oli se, joka piti tiukkaa kuria ja antoi selkäsaunoja milloin mistäkin syystä. Joella oli myös tapa kilpailuttaa sisaruksia keskenään ja suosia sitä, joka sattui sillä hetkellä miellyttämään häntä eniten. Doris ei puuttunut Joen kasvatusmenetelmiin, syynä ei kuitenkaan ollut pelko väkivaltaan taipuvaista miestä kohtaan, vaan se, ettei hän ajatellut miehensä menetelmissä olevan mitään vikaa. Yleisestikin ottaen Doriksen mielenkiinto lapsiaan kohtaan oli melko olematonta, riippuen tietysti päivästä - harvoin Rosemary kuitenkaan palasi koulusta ruoantuoksuiseen ja juuri siivottuun kotiin. Usein kodin siisteys oli täysin laiminlyöty, kaupassakäynti pääsi unohtumaan ja kaapissa odotti olutpulloja, muroja ja hyvässä lykyssä leipää ja maapähkinävoita. Rosemaryn lapsuutta ja nuoruutta voisi oikein osuvasti kuvailla säälittäväksi viritelmäksi, joka romahti pienestäkin kolauksesta. Hän ei koskaan onnistunut luomaan läheistä suhdetta Billyn tai Mildredin kanssa, vaan elämä tuntui vain käännyttävän sisaruksia toisiaan vastaan. Rosemary huolehti pääasiassa itsestään, sillä eihän kukaan muukaan sitä hänen puolestaan tehnyt. Monissa muissa perheissä sisarukset olisivat vaikean paikan tullen vetäneet yhtä köyttä, mutta Butlerin lapsikatras oli aivan oma lukunsa - yhteistyöstä tai toisten tukemisesta ei voinut puhuakaan. Lasten ollessa Debbien luona asiat olivat toisin, sillä siellä kenenkään ei tarvinnut todistella omaa paremmuuttaan, kilpailla huomiosta tai suosiosta. Harmi vain, että vuosien vierähdellessä Rosemary vietti tätinsä luona aikaa yhä vähenevissä määrin. Kavereiden kanssa vietetty aika sen sijaan lisääntyi entisestään, eikä Rosie juurikaan kotona viihtynyt. Vanhempien ongelmat, epäsiisti koti ja kaikki muut vähäpätöisetkin seikat aiheuttivat tytössä suurta häpeää, eikä hän mielellään tuonut kavereitaan kotiinsa.

Monien ikäistensä tavoin Rosemary meni ystäväpiirinsä mukana niin hyvässä, kuin pahassakin. Ensimmäisen kerran hän joi itsensä humalaan 15-vuotiaana, isältään varastetuilla juomilla. Toisin kuin muissa perheissä, tytön tultua humalassa kotiin asia ei aiheuttanut sen suurempaa hässäkkää - Joe kuitenkin ilmoitti, että jatkossa Rosie saisi hankkia juomansa itse. Erityisen raivokkaasti hän ei koskaan kapinoinut vanhempiaan vastaan, eikä siitä olisi varmaan ollut mitään hyötyä. Äiti eli aivan omassa maailmassaan ja isä kulutti aikansa työskennellen ja ryypäten, kurinpalautuksia tuli täysin Joen mielialan mukaan, johdonmukaiset säännöt ja rutiinit eivät kuuluneet perheen arkeen. Kyse ei ehkä ollut niinkään henkisen pahoinvoinnin peittoamisesta, vaan opitusta tavasta, jonka seurauksena Rosie vietti lähes jokaisen viikonlopun humalapäissään milloin missäkin. Pari kertaa hän päätyi putkan pahnoille, useimmiten tyttö kuitenkin pääsi kotiin saakka - tai edes jonkun kaverinsa luokse. Missään vaiheessa Rosemary ei menestynyt koulussa, vaan opiskelu tuntui olevan hänen mielestään hyvinkin turhaa. Poissaoloja kertyi paljon, koetulokset ja opintomenestys oli keskimääräistä huonompaa. Rosemary sai kuulla paljon keljuilua milloin mistäkin; hullusta äidistä, juoposta isästä, rumista vaatteista ja muista elämänsä epäkohdista, jotka hän tiesi hyvin ilman huomautteluakin. Ehkä kiusaajien olisi kannattanut valita kohteensa paremmin, sillä Rosie piti puolensa ja antoi takaisin samalla mitalla ja vähän päällekin. Tästä syystä hän oli opettajien silmissä kuriton ongelmatapaus - Rosemaryn taustat huomioiden hän kuitenkin sai ymmärrystä opettajien silmissä. High schoolin jälkeen Rosemary jätti opintonsa siihen ja pääsi Debbie-tätinsä avulla siivoojaksi Emporia State Universityn asuntolaan. Työnteko ja rahan tienaaminen tuntui tärkeältä, mutta nuoren sydänhän on tunnetusti villi - menot veivät mukanaan, kuten myös alkoholi. Työnsä Rosie hoiti niin tunnollisesti, kuin vain suinkaan osasi, mutta riehakkaalla ajanvietolla oli selvästi epämieluisia vaikutuksia muuhun elämään.

Asioihin tuli kuitenkin muutos, kun Rosemary tapasi Patrick Connorin. Ei voitu puhua rakkaudesta ensisilmäyksellä, mutta he viihtyivät hyvin toistensa seurassa ja ajan kuluessa tunteet kasvoivat ystävyyttä suuremmaksi. Patrick oli uskonnollisesta perheestä, mikä vaikutti vahvasti myös Rosien elämään, sillä runsas alkoholinkäyttö ei enää sopinut kuvioihin ja nuori nainen jätti ystäväpiirinsä ja kaikki vanhat paheensa Patrickin vuoksi. Mies työskenteli Cornerstonen baptistisen kirkon pastorina ja oli sanonattakin selvää, että Rosemarynkin tuli ottaa uskonasiat osaksi elämäänsä. Välit vanhempiin hiipuivat olemattomiin, kun Rosemary ja Patrick muuttivat yhteiseen asuntoon, eikä hän juurikaan tavannut edes sisaruksiaan. Ainut sukulainen, jonka kanssa Rosemary oli tekemisissä, oli Debbie, joka työskenteli edelleen samassa työpaikassa hänen kanssaan. Uskonasioiden vuoksi Patrickin perhe odotti uutisia kihlautumisesta ja tulevista häistä, joita ei kovin kauaa tarvinnut odottaa. Rosie ja Patrick avioituivat marraskuussa 2001, häät olivat pienet ja sisälsivät vain välttämättömimmät muodollisuudet, vieraina olivat vain Patrickin perhe ja Debbie, Rosie ei olisi voinut kuvitellakaan kutsuvansa vanhempiaan tai sisaruksiaan häihinsä. Elämä Patrickin kanssa oli mutkatonta ja helppoa, Rosemary nautti arjen tavallisuudesta ja viihtyi tuoreena vaimona loistavasti. Parisuhde perustui luottamukselle, jota ei nakertanut sen osapuolten teot tai Rosien menneisyys, siitä nainen myös halusi pitää kiinni. Vajaat kolme vuotta myöhemmin, maaliskuussa 2004 syntyi Rosemaryn ja Patrickin esikoinen, Milton. Koska Patrick pystyi elättämään perheensä, jättäytyi Rosemary pois töistä ja keskittyi kotiäitiyteen, aluksi se tuntuikin oikein mukavalta, mutta pidemmän päälle elämän ennalta-arvattavuus alkoi puuduttamaan. Vaikka nykyinen elämä tuntui olevan kaikkea sitä, mitä Rosemary oli toivonutkin, ei se tehnyt häntä onnelliseksi. Päivät kuluivat samaa kaavaa noudattaen, ainoana erona oli vain se, että Milton kasvoi ja loppuvuodesta 2006 Rosemary oli jälleen raskaana. Äitiys ei ollut hänelle rankkaa, mutta Rosemary olisi mielummin hankkinut lisää lapsia vasta sitten, kun Milton olisi ollut hieman vanhempi. Raskaudenkeskeytys ei tullut kysymykseenkään, eikä Rosiella ollut oikeastaan muitakaan vaihtoehtoja, kuin pitää lapsi. Elokuussa 2007 syntyi Lily ja vastasyntynyt lapsi sitoi naista yhä tiukemmin kotiäidin rooliin. Milton suhtautui pikkusiskoonsa mustasukkaisesti, sillä poika ei ollut koskaan aiemmin joutunut jakamaan vanhempiensa huomiota. Asia kuitenkin korjaantui ajan kanssa, mutta aiheutti Rosielle mielipahaa ja huolta siitä, kohteliko hän lapsiaan tasapuolisesti. Hiljalleen kahdesta lapsesta ja kodista huolehtiminen alkoi ajaa naista lähes hulluuden partaalle, päivästä toiseen samojen seinien tuijottaminen tuntui henkiseltä taakalta, jota lievittämään Rosemary alkoi jälleen nauttia vettä väkevämpää. Aluksi hän onnistui salaamaan asian Patrickilta, mutta kerran Rosie oli humalassa jo aviomiehensä palatessa töistä, oli Patrickin reaktio arvatenkin melkoinen. Tapojensa parantamisen ja avun hakemisen sijaan Rosemary oppi kätkemään juomisensa entistäkin taitavammin, hän ajoitti sen aikaiseen aamuun tai myöhälle yöhön - Patrick ei olisi mitenkään saattanut saada selville mitään, sillä joko Rosie oli jo selvinnyt miehen tullessa töistä, tai sitten tämä oli jo nukkumassa Rosien vasta aloittaessa. Lapsista huolehtimista nainen ei kuitenkaan laiminlyönyt niin rajusti, että Patrick olisi saattanut saada jotakin vihiä vaimonsa juomisesta, josta hiljalleen muodostui Rosemarylle elintärkeä asia. Kotiäitiyden lisäksi nainen oli jonkun verran mukana seurakuntansa toiminnassa, suurimmalta osin aviomiehensä toiveesta. Pastorin vaimona Rosie oli näkyvässä roolissa yhteisössään, vaikkei hän erityisesti huomiosta nauttinutkaan, vaan koki sen kasvattavan odotuksia häntä kohtaan ja kasvattavan naisen harteilla lepäävää taakkaa. Salailu ja valehtelu oli henkisesti rankkaa ja verotti myös oman osansa Rosemaryn voimavaroista, sillä alkoholismi aiheutti valtavaa häpeää ja jossakin sielunsa sopukoissa nainen myös tiedosti oman ongelmansa.

Marraskuussa 2011 Rosie oli hakemassa lapsia koulusta, muutaman liikaa nauttineena. Hänen humalainen olemuksensa herätti huomiota jo koulun pihassa, mutta vahvistuksen epäilyille ihmiset saivat siinä vaiheessa, kun Rosemary lapsineen lähti ruokakauppaan ostoksille. Ajo-olosuhteet olivat jo muutenkin haastavat, siihen päälle tuhti humala teki ajamisesta suorastaan mahdotonta ja Leeker'sin parkkipaikalta lähdettyään Rosie tönäisi autollaan ohikulkenutta naista ja pakeni paikalta, Milton ja Lily kyydissään. Kovin pitkälle Rosemary ei kuitenkaan päässyt, vaan hän menetti autonsa hallinnan ja ajoi ojaan vain muutamaa kilometriä myöhemmin. Ilmeisesti matkassa oli melkoisesti onnea ja juopon tuuria, sillä ainoastaan auto sai joitakin peltivaurioita, Rosie ja lapset olivat kuitenkin kunnossa. Lapset olivat ymmärrettävästikin järkyttyneitä, kuten myös Patrick saatuaan tietää tapahtuneesta, eikä mies harkinnut kahta kertaa ilmoittaessaan hakevansa avioeroa ja lasten yksinhuoltajuutta. Patrick sai molemmat, olihan Rosemaryn alkoholismi ja eroon johtaneet tapahtumat raskas osoitus siitä, ettei nainen kykenisi huolehtimaan lapsistaan. Aluksi Rosemary aneli Patrickia muuttamaan mielensä, hän vakuutti raitistuvansa ja hankkivansa apua, mutta kun mies piti päänsä, ja Rosie luovutti. Rikoksen laadun vuoksi Rosemary oli kiinniotettuna jo tapahtumapäivästä alkaen aina oikeudenkäyntiin saakka. Koska hänen uhrilleen aiheuttamat vammat eivät laadultaan olleet hengenvaarallisia ja Rosemary oli ensikertalainen, välttyi nainen kovemmalta tuomiolta. Rosie menetti ajokorttinsa, määrättiin yhdyskuntapalvelukseen ja sen lisäksi alkoholisteille tarkoitettuun vieroitusohjelmaan. Yhdyskuntapalveluksensa Rosie suoritti Emporia Community Centerillä. Oikeudenkäynnin jälkeinen aika ei ollut Rosemarylle missään nimessä helppoa, vaan tuomion suorittaminen ja uuteen elämään totuttelu verotti jaksamista rankalla kädellä. Kaikesta huolimatta nainen suoritti yhdyskuntapalveluksensa oikeastaan moitteettomasti, hän ei repsahtanut välittömästi takaisin vanhoihin tapoihinsa, vaan kantoi vastuun teoistaan.

Rosemary käy edelleen AA-ryhmän tapaamisissa, hän taistelee kovasti raitistumisensa puolesta, mutta perheen menettäminen oli naiselle niin kova paikka, että se tuntuu antavan loistavan tekosyyn juomisen jatkamiselle. Tukiryhmän tapaamisten lisäksi Rosemary on hyvin harvoin tekemisissä ihmisten kanssa, eikä hän ole nähnyt lapsiaan tai ex-miestään kuin vilaukselta - vanhempiaan Rosie ei ole nähnyt moneen vuoteen. Harvakseltaan nainen tapaa Debbie-tätiään, joka kuitenkin yrittää tukea siskontytärtään kaikin mahdollisin keinoin. Rosemary on mukana tuetussa työllistymisohjelmassa, jonka tarkoituksena on autta syystä tai toisesta työelämän ulkopuolelle tipahtaneita takaisin jaloilleen. Kiitos Debbien, Rosemary pääsi takaisin siivoajaksi yliopiston asuntolaan, tehden lyhennettyä työpäivää elämäntilanteensa vuoksi. Saamastaan tuesta ja avusta huolimatta nainen rikkoo raitistumislupauksiaan, ottaa muutaman liikaa, päätyy putkaan ja toisinaan häntä ei saisi tarttumaan pulloon pakottamallakaan. Hyvät ja huonot kaudet seuraavat toisiaan vuodenaikojen tavoin, Rosie hämmentää ihmisiä ailahtelevalla käytöksellään, joka kuitenkin useimmiten kuitataan runsaan alkoholinkäytön syyksi.

"I feel so miserable without you, it’s almost like having you here"

Rosemary vaikuttaa hyvinkin puheliaalta tapaukselta, mutta siltikään nainen ei paljasta itsestään tai henkilökohtaisestä elämästään juurikaan mitään. Puheliaisuus ja avoimuus eivät todellakaan tarkoita samaa asiaa varsinkaan hänen kohdallaan, eikä Rosie tunnu päästävään ketään lähelleen - ainakaan pienellä vaivalla. Rento keskustelu ja kuulumisien vaihto sujuu naiselta leikin lailla, tiettyyn pisteeseen asti myös vakavampien aiheiden läpikäynti, mutta jos keskustelu kääntyy häneen itseensä, Rosemary tyrehdyttää sen alkuunsa. Ehkä pintapuolisesti Rosie saattaa mainita jotakin elämästään ja lapsistaan, mutta siihen se sitten jääkin. Kuitenkin Emporian kaltaisessa kaupungissa joku tietää aina jotain, joten jos osaa kysyä oikelta henkilöltä, ei yksityiskohtia Rosemaryn elämästä ole vaikea saada selville. Tiivistettynä Rosien voisi väittää olevan suuri sotku ristiriitaisuuksia, eikä väite ole kovinkaan kaukaahaettu. Rosemary ei ole lainkaan tyhmä, mutta harvoin hän osaa miettiä asioita loppuun asti, jos hän ylipäätään miettii niitä ollenkaan. Sanojen tai tekojen harkitseminen ei ole hänen vahvuutensa, kuten ei myöskään edellämainittujen keskinäinen loogisuus. Rosemary on hieman sellainen ihminen, joka sanoo yhtä ja tekee toista. Usein kyse on juomisesta, raitistumislupauksista tai muista sellaisista asioista, joiden suhteen Rosie yrittää vakuutella eniten itseään. Hänen itsetuntonsa ei ole kovin vankalla pohjalla, mutta nainen on onnistunut kasvattamaan itselleen melko väliinpitämättömän asenteen, joka vallitsee lähes jokaisella elämän osa-alueella - tai ainakin vaikuttaa siltä. Rosemary ei tunnu juurikaan välittävän siitä, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat ja nainen toimii pitkälti sen mukaan, mikä hänestä tuntuu sillä hetkellä luontevimmalta. Rosien on hyvin vaikea näyttää tunteitaan kenellekään, mutta kuten arvata saattaa, vihaa ja ärtymystä on helpompi ilmaista kuin välittämistä. Luottamuksen rakentaminen vie kauan, eikä kukaan varmastikaan antaisi takeita sille, tulisiko Rosemary aina olemaan luottamuksen arvoinen - tai oppisiko nainen todella luottamaan kehenkään.

Rosemary on tottunut pärjäämään yksin ja tekemään valintansa omaa etuaan ajatellen. Viisaatkin neuvot menevät kuuroille korville, sillä nainen luottaa eniten vain itseensä ja omaan kykyynsä tehdä itseään koskevia valintoja. Rosiesta löytyy itsekkyyttä ja kyvyttömyyttä ottaa muut huomioon, mutta se johtuu täysin siitä, millaisessa ympäristössä hän joutui kasvamaan. Ennen Patrickia ja heidän lapsiaan ei ollut ketään, jota Rosemaryn olisi tarvinnut valinnoissaan ajatella tai ketään, jonka vuoksi hänen olisi ylipäätään tarvinnut tehdä mitään. Parhaiten sen huomaa tilanteissa, joissa Rosemaryn teot vaikuttavat myös muihin ihmisiin - nainen ei kahta kertaa harkitse tai ajattele muiden tunteita, vaan toimii täysin oman mielensä mukaan. Itsekäs hirviö Rosie ei ole, mutta hän ei vain osaa käyttäytyä muillakaan tavoin. Lastensa - tai kenenkään muunkaan - asettaminen etusijalle ei koskaan ole ollut Rosemarylle mikään itsestäänselvyys, mutta äitiys ja avioliitto opettivat ainakin hieman epäitsekkyyttä. Vieläkään Rosie ei näe tekojensa seurauksia nenänpäätään pidemmälle, vastuun kantaminen tarkoittaa naiselle oikeastaan armotonta itsensä syyllistämistä.

Rosemarylla on taito suhtautua kaikkeen valtavalla määrällä sarkasmia, mutta sekin on vain yksi keino, jolla nainen peittää todelliset tunteensa. Vastoinkäymiset ja ikävät tilanteet kuitataan sarkasmia tihkuvilla sanoilla, kun taas asenne puhuu väliinpitämättömyyden puolesta. Huumorintajua naiselta ei siis puutu, muutaman liikaa nauttineena Rosie ei häpeile ronskejakaan vitsejä, mutta ympäripyöreästi voisi väittää olevan suuri mustan huumorin ja ironian ystävä. Rosemary on loistava luomaan itsensä ja muiden ihmisten välille paksun muurin, jonka suojissa hän tuntee edes jollakin tapaa kontrolloivansa elämäänsä. Asioiden käsittely tervehenkisesti ja kypsästi on taito, jota myös Rosemaryn sopisi tavoitella. Mistään ampiaisen pistoa ikävemmästä hän ei puhu, siinä missä toiset haluavat jakaa kipeätkin kokemuksensa, Rosie pitää mitättömätkin asiat itsellään. Naisella on uskomaton kyky padota valtavat määrät pahaa oloa sisälleen ja kätkeä se suppealta lähipiiriltään, hän ei ole lainkaan avautujatyyppiä tai kaipaa vierelleen olkapäätä, jota vastaan itkeä. Alkoholismin ja muiden ongelmiensa pitkäaikaisen peittelyn vuoksi Rosemary on taitava valehtelija, joka osaa olla vakuuttava valheissaan ja välttyä puhumasta itseään pussiin. Tietenkin tukalia tilanteita syntyy, mikäli vastapuoli on Rosieta nokkelampi ja siten aina askeleen edellä, muussa tapauksessa naisen valheet ovat hyvinkin uskottavia. Tietenkin huono omatunto pilkahtelee silloin tällöin jostakin sielun syövereistä, mutta pidemmän päälle Rosemary keksii kyllä verukkeen jos toisenkin pyhittääkseen tekojensa tarkoitusperän, vaikka pohjimmiltaan valheiden on tarkoitus suojata vain ja ainoastaan häntä itseään.

Sisimmässään Rosemary kokee epäonnistuneensa elämässään, ihmissuhteissaan ja aiheuttaneen suurimman osan vastoinkäymisistään täysin itse. Tuntemastaan syyllisyydestä johtuen nainen ei mielestään ole oikeutettu suremaan elämänsä kurjuutta, sillä pieniä ja hieman isompiakin haavoja voi paikkailla alkoholilla itkemisen ja ruikuttamisen sijaan. Ehkä jollakin tavalla Rosie kokee olevansa eksyksissä ja hänen mielessään pyörii kymmeniä kysymyksiä siitä, mitä hänen pitäisi elämällään tehdä ja useat epäonnistuneet raitistumisyritykset ovat hukuttaneet motivaation elämänmuutosta kohtaan. Edelleen nainen käy AA-kerhon tapaamisissa, mutta kuten monta kertaa on nähty, ei pienet juttutuokiot muiden alkoholistien kanssa ole irroittanet Rosien otetta pullonkaulasta. Taustalla piilee toistaiseksi diagnosoimaton bipolaarinen mielialahäiriö, jonka aiheuttamat masennus-ja maniajaksot ovat selkeästi nähtävissä naisen käyttäytymisessä. Koska oireet ovat jaksosta riippuen hyvin vaihtelevia ja niiden välissä Rosemary on jopa täysin oireeton, ei nainen ole itse edes ajatellut kärsivänsä mielenterveysongelmista. Kaikki on ollut helppo laittaa juomisen, stressin ja unenpuutteen syyksi, Rosie ei yleisestikään kiinnitä tällaisiin asioihin kovin suurta huomiota.

"I’ll stick with gin. Champagne is just ginger ale that knows somebody"

Rosien pitää ulkonäköasioita täysin yhdentekevinä, eikä hän kuluta juurikaan aikaa hiustensa laittamiseen tai meikkaamiseen. Kyse ei niinkään ole siitä, etteikö naisella riittäisi itsevarmuutta oman ulkonäkönsä suhteen - häntä ei vain kiinnosta. Tiheään vaihtuvat trendit, kesäkatalogit ja muut vastaavat menevät täysin Rosemaryn ymmärryksen yli naisen näyttäytyessä lähes kymmenen vuotta vanhoissa farkuissa ja rispaantuneessa villapaidassa. Yleisestikin ottaen naisen pukeutuminen on arkista, tylsää ja ankeaa, eikä sillä ole suurta merkitystä, mikä vaatekappale kaapista sattuu käteen osumaan. Rosiella ei ole silmää pukeutumisen suhteen, hän inhoaa värikkäitä ja räikeästi kuvioituja vaatteita, korkokenkiä ja käsilaukkuja. Joinakin päivinä hiusten harjaaminen unohtuu, kotonaan lymyillessään suihkussa käyminen tuntuu ylivoimaiselta. Olemukseltaan Rosie on suorastaan mitäänsanomaton, sanan varsinaisessa merkityksessä. Omasta mielestään Rosemary oli jossakin aivan muualla silloin, kun kauneutta jaettiin. Hän ei kuitenkaan vaivaa päätään sellaisilla ajatuksilla, jotka millään tapaa liittyvät hänen ulkonäkönsä epäkohtiin. Aina toisinaan Rosemary manaa rumat korvansa ja epäsymmetriset kasvonpiirteensä alimpaan helvettiin, mutta onnistuu silti pitämään päänsä pystyssä ja olemaan tyytyväinen siitä, ettei hän ainakaan perinyt isänsä tuhtia ruumiinrakennetta. Pituutta Rosielta löytyy nipinnapin 160 senttimetriä, ruumiinrakenteeltaan hän on hoikka ja varsin voimaton - lihaksia tuskin löytyy ja naiselliset muodotkin jäivät saamatta. Povettomuus ja kahden raskauden jättämät jäljet eivät paljoakaan naisen itsetuntoa horjuta, mutta Rosie ei tunne oloaan erityisen viehättäväksi paljastavissa vaatteissa. Harvemmin hän muutenkaan näyttää paljasta pintaa, paitsi sammuessaan alusvaatteisillaan olohuoneensa sohvalle, silloinkin vain yksinollessaan.

Rosemarylla on pitkähköt, vaaleat ja hieman oranssiin sävähtävät hiukset, jotka korostavat hänen kalpeaa ihoaan ja harmahtavia silmiään. Useimmiten nainen tyytyy pitämään hiuksensa auki tai löyhällä ponihännällä, harvoin hiukset ovat ranskalaisella letillä - ehkä silloin, kun on näytettävä edes hieman normaalia siistimmältä. Rosie pukeutuu tavallisiin farkkuihin, joiden laatuun hän sentään tajuaa panostaa. Villapaidat, tylsät hupparit ja topit ovat Rosien yllä tuttu näky ja pukeutumista voisi kuvailla parhaiten sanomalla, että oli päivä mikä tahansa, Rosie näyttää aina samalta kuin eilen. Mieleenpainuvuus ei pukeutumisen suhteen ole naisen vahvinta alaa, eikä myöskään vaatteiden hankkiminen. Rosemary ostaa itselleen harvoin yhtään mitään ja silloinkin yleensä Debbien painostettua hänet lähtemään alennusmyynneille. Pihi tuhlaamaan dollariakaan turhiin heräteostoksiin, varsinkaan silloin, kun kyse on vaatteista tai kengistä.

OMATUNTONA GUINNE : KUVISSA MIREILLE ENOS : SWEET NOTHINGS RPG